Floorball Club BFC
Ennakko 031009

Voimalla neljän kentän

FC BFC:n viimeinen kausi kuutosdivarissa käynnistyy ensi lauantaina Lumenen tehtaanmyymälän vieressä Kökkelin THT-centerissä - seuraava kausihan menee jo vitosessa. Tuleva kausi näyttää ennakkoasetelmiltaan kaikin puolin erinomaiselta Espoolaiselle suur-seuralle - useat seikat puhuvat huippukauden puolesta. Esimerkiksi enää ei tarvitse matkustella maaseudulle pelaamaan paremmin tangon tanssimiseen soveltuvalle parketille. Myös joukkueen kesäkauden harjoittelumäärät olivat huimia vaikka kahdeksasta salibandy- ja punttitreenistä hieman jäätiinkin.

Ulkoisten seikkojen lisäksi, otsikkoon viitaten, joukkue on vahvistunut oleellisesti kesän aikana. Hankittiinhan pelaajarinkiin yhden ketjun verran lisää käsiä ja jalkoja. Eikä lohkossamme varmasti ole toista joukkuetta, jolla olisi hätätilassa possunuhan tai tipuinfluenssan iskiessä, reservissä neljää maalivahtia! Mennyttä ovat ne ajat, jolloin naisten ringetteliigan katsomo verotti pelaajia. Eikä todellakaan tämän kauden jälkeen tarvitse todeta viime kauden malliin "tulos tai sentteri ulos" (ja kaksi sentteriähän kaupattiin pois /toim. huom.). Hankintojen lisäksi joukkueenjohto on ollut hereillä ja laittanut osin kapteeniston ja hallituksen uusiksi - onneksi yleisestä Espoolaisesta linjasta poiketen seurallamme on millä mällätä.

Joukkueemme fanit elävät nyt todella herkullista aikaa. Itse pelaajien on kuitenkin hyvä muistaa että pelit on pelattava alta pois ennen kuin voimme laittaa "VI-Divarin Mestarit" -lippikset päähän. Oikealla asenteella on kausi vedettävä siis läpi - siitäkin huolimatta että samassa lohkossa kanssamme ovat vanhat tutut pisteautomaatit kissankarvat ja keisaripullukat. Jos tämä ei vielä tiputtanut kentän tasalle, niin pikainen muistinpalautus historiasta. Kaksi viime kautta on avausturnauksen saldo ollut tasuri ja tappio, vaikka vastassa on ollut silloisten lohkojemme lähes pohjasakka. Historian on siis muututtava ja sitä todellakin tullaan muuttamaan tällä kaudella!

Seuraa heitä:

  • Kirkkiksen kolmoset - Peku, Robbe ja Toffe. Uudenkarheat vahvistukset ovat treenipeleissä omalla panoksellaan nostaneet koko joukkueen suoritustasoa ja samaa menoa on luvassa lauantainakin. Joukkueen naisfanitkin ovat huomanneet ettei sen yhden Antin asema pehmoleluna olekkaan enää selviö - katse siis näiden namujen suuntaan.
  • Sasha Huttunen - joukkueen vahvistumisen eteen isoja asioita tehnyt pelaaja, jolta tällä kaudella odotetaan lähes yhtä pisterikasta kirmailua kuin viime kaudellakin. Jos Sascha pääsee kahden pisteen päähän viime kauden pistesaldostaan on pelisuoritus ollut vallan erinomainen.