Floorball Club BFC
Raportti 031009

Uskomatonta pisteillä mässäilyä

Kauden avausturnaus näytti joukkueeseen vihdoin iskostuneen sopivan annoksen nöyryyttä ja kurinalaisuutta. Menneinä kausina avausturnauksen ottelut ovat yleensä olleet varsin runsasmaalisia valmentajan painajaisia. Siksipä Hawaii- ja Coast-to-coast pelin muuttuminen tiiviiksi ja lopulta tehokkaaksi viisikkopelaamiseksi taisi yllättää kaikki - pelaajia, valmentajaa ja varsinkin faneja myöden.

Kiksi - FC BFC

Avausottelun vastustajaksemme oli liitto arponut Espoolaisen Kiksin. Ennakolta kolmosvalmentajamme oli analysoinut Kiksin olevan yksi lohkomme varteenotettavista kärkijoukkueista, olihan Kiksi hänen tietojensa mukaan pelannut joskus huippuaikoinaan jopa vitosdivarissa. Eipä siinä mitään, tuollaisia joukkueitahan me syömme aamiaiseksi.

Avauserä oli molemmilta joukkueilta tiukkaa puolustuspeliä todellisten maalipaikkojen jäädessä odottamaan itseään. Erä meni siis konetta lämmitellessä ja pelituntuman haussa. Molemmissa päissä maalivahdit osoittivat, ettei ottelussa tulla tekemään helppoja maaleja. Fanikatsomossa jännitys oli käsinkosketeltavaa vaikka illan NHL-ottelu olikin jonkin verran katsojia vähentänyt - tunnelma oli kuitenkin varmasti THT-centerissä Jaffa-areenaa parempi.

Toisessa erässä sitten pamahti. Pallonhallinta siirtyi yhä enemmän BFC:lle alkaen aloitusvoitoista, jotka väännettiin voimalla ja välillä taidollakin Kiksin aloittajien taikinamaisista käsistä. Erän alun toisessa hyökkäyksestä joukkueen pappa-ketju avasi maalihanat. Ketjun sentteri Jykä syötti nopeassa vastahyökkäyksessä perusvaikean puolilätyn vastustajan maalin eteen kirmanneelle tre-kronor Jussille. Lefa näpäytti rystyltä pomppivan pallon golf-lyönnillä molarin haaroista verkkoon.

Maalin jälkeen, kuten hyvin usein käy, sai vastustaja pahan pyörityksen aikaan puolustuspäähämme, mutta tiiviillä puolustuspelillä tilanne hoidettiin mallikkaasti Sepin toimiessa maalilla viimeisenä lukkona. Kolmosketjun tyrehdytettyä Kiksin rynnistyksen, lähti ykkösketju seuraamaan kakkosen viitoittamaa tietä. Tuulennopean hyökkäyksen päätti ketjun sentteri Niko, joka Lefan tyyliin humautti rystyltä ylämummoon - respect. Syöttöpisteen maalissa saalisti viime kauden pistekunkun tittelin lunastanut Jokke.

2-0 tilanteessa ottelun kulku jonkin verran tasoittui vaikka välillä pyöritimme minuutin tai parin verran palloa hyökkäyspäässä. Vastustaja puolusti kuitenkin nöyrästi ja peitti laukauksia, joten pyöritys jäi tehottomasti. Jopa päästessämme ylivoimalle, ei todellisia maalipaikkoja saatu aikaan. Pelin ollessa täysin hallinnassamme ottivat tuomarit isompaa roolia kentällä. Halkon ja Marttinin syleillessä vastustajan pallollista pelaajaa, tuomittiin Marttinille jäähy pelin viivyttämisestä? Omituinen tuomio - liekö syynä todellisuudessa liian intiimi kontakti vastustajaan näin possunuhan aikakautena. Jäähyä seuranneessa alivoimassa tapahtui BFC:lle ensimmäinen ottelun kahdesta lapsuksesta. Kentälle päätyivät alivoimapelaajiksi alivoimapelaamisessa kokemattomat pelaajat. Tämän puutteen Kiksi käytti hyväkseen, kaventaen ottelu tilanteeseen 1-2 vain kuusi sekuntia ennen rangaistuksen päättymistä. Rangaistuksen jälkeen Kiksi pyöritti vahvasti, mutta tiukasti taistellen pääsimme erätauolle maalin johtoasemassa.

Erätauon jälkeen kolmannessa erässä pelinhallinta taas tasoittui. Läpi turnauksen vahvasti Sepin pystyavauksia kärkkynyt kolmoskentän polkukone Teppo, sai upean avauksen Sepiltä - karaten puhtaaseen läpiajoon. Pallo längistä sisään ja tilanteeksi 1-3, nami nami. Maali oli Tepolle ensimmäinen semi-ammattimaisella divariurallaan ja loistava esimerkki omien vahvuuksien hyväksikäytöstä.

Tasan kaksi minuuttia Tepon maalin jälkeen vastustaja tuli taas maalinpäähän. Kuten Kiksin ensimmäinenkin maali, toinenkin tuli virheestämme. Maalinedustatilanteessa maalilla päivystänyt puolustaja jätti vastustajan hyökkääjän maalille lähtiessään peittämään pallollisen pelaajan kiertoa keskelle. Sentteri ei tilanteessa ehtinyt hyökkääjän selkäpuolelta puolustustehtävään vaan vastustaja sai ohjata nätisti suoraan lapaan tulleen syötön etukulmasta sisään. Kavennuksen jälkeen päätti viime kaudella vuoden sika pokaalin "voittanut" #80 pistää ottelun jännäksi ottamalla jäähyn toistuvasta väärästä pelitavasta a.k.a viikate. Ensimmäisestä alivoimasta viisastuneena kentälle laitettiin nyt onneksi av-spesialistit Kimi, Jykä, Lefa ja diili-Antti. Toisen minuutin av:stä hoitivat Jokke, Niko, Tuomas ja Ilkka. Vastustaja ei näin ylivoimalla saanut aikaan muuta kuin muutaman mukavan mansikan av-pelaajiimme.

Onnistuneen erikoistilanteen hoitamisen jälkeen vastustaja joutui rikkomaan läpiajotilanteessa Jokkea. Tilanteesta tuomitun rankkarin Jokke tyylitteli eleettömästi vastustajan maaliin. Tilanne oli BFC:lle 4-2 ja taas oli helpompi hengittää. Ottelun loppu oli yllättäen edelleen täyttä BFC:n hallintaa ja Kiksin loppu rynnistystä ei koskaan nähty. Avausottelu oli näin hoidettu ansiokkaasti ja pisteet haettu kotiin.

FC BFC - Majurit

Turnauksen toisen ottelun alla joukkueessa oli aistittavissa selkeästi hermostunut tunnelma. Olihan tuleva vastustajamme, Majurit pyörittänyt 13-1 voiton hengettömästä Keisaripingviinilaumasta.

Otteluun lähdettiin tiiviillä oman alueen pelillä - näin oli ainakin tarkoitus. Valitettavasti ottelua edeltänyt hermostuneisuus oli tarttunut myös maalivahtiimme, joka päästi hieman helposti ajassa 3:30 vastustajan kaukolaukauksen sisään. Tältä tilanne ainakin katsomoon näytti? Osittain maali menee kuitenkin myös laitahyökkääjämme piikkiin, joka ei ehtinyt tilanteessa peittämään laukausta. Tämä toistui pariinkin kertaan ottelun aikana ja kostautuikin vastustajan maalin muodossa myöhemmin vielä toistamiseen. Tilanne oli kuitenkin tässä vaiheessa vielä 1-0.

Joukkueen sytyttäjäksi nousi pelaajakortissaankin sateentekijäksi nimetty Jokke, joka runnoi väkisin useamman oman reboundinsa jälkeen pallon maaliin tasoittaen ottelun. Runsas minuutti tasoituksen jälkeen sattui joukkueellemme viime kaudelta tutuksi tullut musta minuutti, vastustajan siirtyessä 3-1 johtoon. 2-1 ja 3-1 maalit tulivat vain 12 sekunnin välein. Ottelu oli kuitenkin onneksi vielä alkutekijöissään ja pääsimme kaventamaan tilanteeksi 3-2 hyökkäyspään vapaalyönnistä - vain viisi sekuntia ennen ensimmäisen erän päättymistä. Tilanteessa pehmeäkätinen kakkoskentän vasen pakki A. Kauttu tarjoili namupassin vaihteeksi positiivisesti kunnostautuneen Marttinin lapaan, jonka komea lämäri painui vastustamattomasti maalin oikeaan yläkulmaan.

Ottelun toinen erä olikin sitten historiallinen BFC:n taipaleella. Koskaan ennen emme ole pelanneet niin täydellistä erää kuin eilen. Erän voitimme puhtaasti 3-0 ja ainoaksi miinukseksi jäi voimalaituri Halkon ottama estämisjäähy. Siitä kuitenkin selvittiin ilman takaiskuja, joten arvosanaksi erästä voi hyvillä mielin antaa 10-. Erän maaleista vastasivat Marttin toistamiseen, maaliahne Jokke ja turnauksen jälkeen Ruotsinmaalle siirtyvä Lefa. Varsinkin Marttinin ja Lefan maalit olivat todellisia tahtomaaleja, herrojen punnertaessa kahden puolustajan ja maalivahdin estelyistä huolimatta aina niin ihanat räkämaalit. Huomioitavaa on myös Sepin saama syöttöpiste Lefan maaliin, jolla maalivahtimme jätti jo useamman hyökkääjän pistepörssissä kauas taakseen.

Kolmannen erän alkuun 20 pelisekunnin jälkeen siirryimme jo tavoittamattoman tuntuiseen 6-3 johtoon. Kyseinen maali oli varmasti koko turnauksemme hyökkäyspelin todellinen kukkanen, etten sanoisi jopa tulppaani. Pallo kiersi vajaassa kahdessa sekunnissa koko hyökkäysketjun läpi Joken kautta Samille päätyen Nikolle, joka sai nautiskella pallon tyhjään börsään - kerrassaan upeaa. Erän kuudennella minuutilla Majurit yrittivät vielä päästä peliin mukaan ja saivatkin tuolloin kavennusmaalin aikaiseksi ja tilanteeksi 6-4. Samassa ajassa valmentajamme Myllymäki otti aikalisän ja antoi näin maalivahdillemme arvokasta toipumisaikaa.

Vaaranhetkiä seurasi kuitenkin välittömästi aikalisän jälkeen, vastustajan päästessä näppärillä harhautuksilla nokikkain maalillemme. Tilanteen pelasti onneksi ykköskentän luottopuolustaja Ilkka, joka tilanteessa oli pakotettu rikkomaan. Tilanteesta Ilkalle tuomittiin kaksiminuuttinen, mutta koska kyseessä oli ns. hyvä jäähy selvinnee Ilkka ilman kurinpalautusta. Jäähy tapettiin pois ilman suurempia vaikeuksia – mitä nyt muutama lisämansikka puolustajille tuli. Loppuerä mentiin sitten jälleen pelikirjan mukaan tiiviisti puolustaen ja peliä kontrolloiden, eikä enempää maaleja nähty. Täysi pistepotti avausturnauksesta oli näin taskussamme - loistavaa.

Yhteenveto

Turnauksessa oli todella paljon positiivisia asioita, joista esille voisi nostaa vaikkapa tiiviin viisikkopelin ja tiukan asenteen, sekä pääosin kokemattoman ja ensikertaa yhdessä pelanneen kolmoskentän (Teppo-Joni-Joona) kypsän esityksen...

Korjattavaa löytyy ainakin ylivoimapelaamisesta joka oli kautta linjan melko luokatonta ja aivan varmasti tehotonta. Vaikka ylivoimatilaisuuksia ei tullut kuin kaksi, niin silti jonkinlaisia maalipaikkoja pitäisi saada aikaan. Nyt ensimmäinen oli tehotonta pyöritystä nurkissa ja pallonmenetyksen jälkeen vastustaja hallitsi palloa. Toinen ylivoima päättyi yli-innokkaaseen pallonriistoyritykseen ja omaan jäähyymme.

Mutta mutta ei tästä huono ole jatkaa kautta eteenpäin. Upea muutos edelliskausien avausturnaukseen - liekö kapteenin vaihdolla osuutta asiaan :-P

Turnauksen tähdistöön on Ilta-lehvän raati valinnut:

*** Jokke, joka puolikuntoisenakin näytti tekemisen mallia muille. Turnauksen tehot olivat täysikuntoiselle Jokelle vaatimattomat 3+1, mutta puolikuntoisena päästään jo lähelle kiitettävää arvosanaa.

** Maalivahti Sepi, joka varsinkin ensimmäisessä ottelussa oli ajoittain aivan maaginen. Tämän seikan huomasivat myös ottelun tuomarit, jotka taistelun tauottua kommentoivat maalivahtiamme mm. "Teillä on uskomattoman hyvä maalivahti. Seurasin koko ottelun hänen peliään - todella vakuuttavaa. Ei tällä tasolla ole tuollaisia maalivahteja usein nähty". Myöskään turnauksen kaksi syöttöpistettä eivät arvosanaa ainakaan huononna.

* Turnauksen yksi tähti jaetaan Nikon ja Marttinin kesken, molemmat esittivät varsin vahvoja otteita läpi turnauksen tehden kumpikin kaksi maalia mieheen.

Toivottavasti tämä raportti on parempaa tasoa kuin tuo aivan käsittämätön ennakko - kukakohan pölvästi senkin on tehnyt? #11 kuittaa...