From Floorball Club BFC

Main: Raportti101112

Panokset kovenee!

Kukapa olisi uskonut, että kun 3. turnauskin on takanapäin, FC BFC etenee omassa lohkossaan puhtaalla pelillä. Vastustajat ovat joutuneet toteamaan vuoro toisensa jälkeen BFC:n paremmakseen. Kauklahden turnauksessa nähtiin ratkaisuja laajalta rintamalta. Myös Maalivahti Jussi Kumpuniemen varmat otteet olivat yksi avaintekijöistä joukkueen menestykselle. Hän pystyi pitämään viikonlopun turnauksessa maalinsa puhtaana aina toisen ottelun viimeisen erän viimeiselle 14 sekunnille asti. Seuraavassa selostukset, kuinka turnauksen otteluissa todella kävi:

EIF - FC BFC

Kärkikamppailun BFC aloitti ottelun hyvin luoden alussa jo pari hyvää maalipaikkaa ja hankkien vastustajalle ensimmäisen 2 minuutin jäähyn. Ylivoimalla ei kuitenkaan saatu juuri mitään tehokasta aikaiseksi ja ylivoiman aikana ajassa 1:52 Mikko Melkkilä hankki itselleen kampituksesta 2 minuutin rangaistuksen. Erä oli muutenkin jäähyjen hallitsema. Taisi tulla tuomarilinja yllätyksenä molemmille joukkueille, sillä jäähypenkki oli kovassa käytössä. Myös joukkueemme kirkkonummelaisvahvistukset Jokke ja Tofi vierailivat kyseisen penkin päässä. Itse maalintekoon päästiin ajassa 12:42, kun tehokaksikko Tofi-Jokke karvasivat hyvin vastustajan maalin takaa pallon ja pistivät sen häkkiin Joken tehdessä esityön ja Tofin maalatessa. Toista maalia saatiinkin odottaa toisen erän lopulle, kun vuorossa oli jälleen 2. kenttä. Tällä kertaa jakelijana Tofi syöttäen laidasta maalin eteen sentteri Mikko Melkkilän lapaan ja tämän tälläten suoraan syötöstä ohi EIF:n maalivahdin. 3. erässä peli tuntui muutenkin olevan hyvin BFC:n hallinnassa ja erän puolivälissä 3. kentän Jyri Airinen pienen maalineduskamppailun jälkeen pääsi siirtämään pallon ohi EIF:n maalivahdin jo kolmannen kerran. Lopputulos siis BFC 3 EIF 0.

FC BFC - RED STARS III

Toiseen otteluun lähdettiin lähes samalla kokoonpanolla. Pieni muutos jouduttiin kuitenkin tekemään Pekka Riisalon korvatessa Anssi Kiviharjun. Ottelu lähti BFC:n osalta jälleen hyvin energisesti käyntiin. Tällä kertaa ei ollut pelikellossa kerennyt kulua kuin 4:11, kun ensimmäisessä ottelussa tehojen puolesta vähän hiljaa ollut 1. kenttä pääsi tälläämään avausmaalin, tekijänä Antti Halko syöttäjänä Jussi Sulin. Ensimmäinen erä oli suurimmaksi osaksi BFC:n hallintaa, vastustajan saaden muutaman vastahyökkäyksen. BFC:n tehopakit ja maalivahti Jussi Kumpuniemi kuitenkin selvittivät kunnialla. Ensimmäisen erän loppuminuuteilla 2. kenttä iski jälleen Melkkilän Mikon laittaessa juoksupallon Jokelle vauhtiin ja tämän kiertäessä maalin ja laittaen ehkä hiukan onnekkaastikin vastustajan jalan kautta pallon maaliin. Toinen erä mentiin maaleitta, mutta 3. erässä alkoi sitten tapahtua. Pääosissa maalinteossa oli 1. kenttä Sulin-Laine-Halko. He tekivät viimeisestä 4 maalista kolme. Joukkueen ja maalivahti Jussi Kumpuniemen harmiksi vastustajat pääsivät iskemään loppunumeroiksi 6-1 14 sekuntia ennen ottelun loppua.

Tähtikaari:

3 Tähteä:

Ratkaisut laajalla rintamalla. Turnauksessa nähtiin, että jokainen kenttä pystyy luomaan hyvin paikkoja ja tekemään pisteitä.

2 Tähteä:

Joukkueen puolustuspää. Puolustus pystyi hyvin siivoamaan ja rauhoittamaan maalinedustilanteet ja maalivahti Jussi Kumpuniemi hoiti ja keräsi loput tarvittavat marjat.

1 Tähti:

BFC News nousi jälleen uudelle tasolle. Nimittäin ottelukohtaisten videoiden muodossa.

Retrieved from http://bfc.arkku.net/index.php?n=Main.Raportti101112
Sivua on muokattu viimeksi 11.11.2012 13:57