Floorball Club BFC
Raportti 131214

Main.Raportti131214 History

Piilota vähäiset muutokset - Näytä muutokset sivulla

16.12.2014 15:59 - Pekka Riisalo -
Muutettu rivi 5:
Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Habaneros kiusasi BFC:ia pitkään kilpikonnapuolustuksen ja kahden vaihtomiehen voimin. Kova painostus tuotti kuitenkin tulosta. Vapauttavat maalit saatiin aikaiseksi kun BFC:n pappaosasto otti vastuuta. Jyrki Laine ja Anssi Kiviranta tekivät ratkaisevat maalit, minkä jälkeen junnuketju kaunisteli loppulukemat. Ottelun tulokset antavat varsin huonon kuvan tapahtumista, sillä BFC hallitsi ottelun tapahtumia alusta loppuun.
muotoon:
Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Habaneros kiusasi BFC:ia pitkään kilpikonnapuolustuksen ja kahden vaihtomiehen voimin. Kova painostus tuotti kuitenkin tulosta. Vapauttavat maalit saatiin aikaiseksi kun BFC:n pappaosasto otti vastuuta. Jyrki Laine ja Anssi Kiviharju tekivät ratkaisevat maalit, minkä jälkeen junnuketju kaunisteli loppulukemat. Ottelun tulokset antavat varsin huonon kuvan tapahtumista, sillä BFC hallitsi ottelun tapahtumia alusta loppuun.
16.12.2014 15:54 - Pekka Riisalo -
Muutettu rivi 5:
Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Habaneros kiusasi BFC:ia pitkään kilpikonnapuolustuksen ja kahden vaihtomiehen voimin. Kova painostus tuotti kuitenkin tulosta. Vapauttavat maalit saatiin aikaiseksi kun BFC:n pappaosasto otti vastuuta. Jyrki Laine ja Anssi Koivuranta tekivät ratkaisevat maalit, minkä jälkeen junnuketju kaunisteli loppulukemat. Ottelun tulokset antavat varsin huonon kuvan tapahtumista, sillä BFC hallitsi ottelun tapahtumia alusta loppuun.
muotoon:
Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Habaneros kiusasi BFC:ia pitkään kilpikonnapuolustuksen ja kahden vaihtomiehen voimin. Kova painostus tuotti kuitenkin tulosta. Vapauttavat maalit saatiin aikaiseksi kun BFC:n pappaosasto otti vastuuta. Jyrki Laine ja Anssi Kiviranta tekivät ratkaisevat maalit, minkä jälkeen junnuketju kaunisteli loppulukemat. Ottelun tulokset antavat varsin huonon kuvan tapahtumista, sillä BFC hallitsi ottelun tapahtumia alusta loppuun.
16.12.2014 15:13 - Pekka Riisalo -
Muutettu rivi 9:
Kaiken kaikkiaan turnaus oli upea esitys koko joukkueelta, jonka jälkeen onkin hyvä lähteä joulun viettoon.
muotoon:
Kaiken kaikkiaan turnaus oli upea esitys koko joukkueelta, jonka jälkeen onkin hyvä lähteä joulun viettoon. Palaamme asiaan taas ensi vuoden puolella 17.1 kun vastuuturnauksessa vastaan asettuvat EIF sekä TeKe.
16.12.2014 15:05 - Pekka Riisalo -
Lisätty rivit 1-9:
!! Vieraskiertue päättyi BFC:n juhlaan.

Lohkon kärkipaikka on plakkarissa niin kuin alunperin oli tarkoituskin. Tarkka puolustuspeli oli päivän sana kun hienosti pelanneen Stefan Andersonin taakse lipsahti kahden pelin aikana ainoastaan kaksi maalia. Myös vastustajan verkko heilui kiitettävään tahtiin kun peli saatiin kulkemaan tahmean alun jälkeen ja häkkejä kertyikin mukavat 11 kappaletta. Pelit päättyivät siis Habanerosia vastaan 4-1 ja E-T Karhuja vastaa 7-1. Nollapelit jäivät kuitenkin vielä odottamaan itseään.

Päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Habaneros kiusasi BFC:ia pitkään kilpikonnapuolustuksen ja kahden vaihtomiehen voimin. Kova painostus tuotti kuitenkin tulosta. Vapauttavat maalit saatiin aikaiseksi kun BFC:n pappaosasto otti vastuuta. Jyrki Laine ja Anssi Koivuranta tekivät ratkaisevat maalit, minkä jälkeen junnuketju kaunisteli loppulukemat. Ottelun tulokset antavat varsin huonon kuvan tapahtumista, sillä BFC hallitsi ottelun tapahtumia alusta loppuun.

Päivän toinen vastustaja avasi peliään ja nosti tempoa selkeästi edellisestä ottelusta. BFC rankaisi välittömästi ja lukemat eivät jättäneet kysyttävää. Tasoa kohotti erityisesti Mikko Melkkilän johtama ketju kun Janne Hirn suorastaan pakotti komeilla syötöillään Christofer Hagelbergin takaisin sniperin rooliin.

Kaiken kaikkiaan turnaus oli upea esitys koko joukkueelta, jonka jälkeen onkin hyvä lähteä joulun viettoon.