From Floorball Club BFC

Main: Raportti171211

Turnausraportti

Olen 25-vuotias mies. Salibandyä pelaan muutaman kerran viikossa, siihen päälle 5. divisioona peleja pari kappaletta noin kerran kuussa. Päivisin käyn töissä ja asun mukavasti mukavan eukon kanssa. Kämppä ei ole iso mutta viihdyn siellä oikein hyvin. Muutenkin olen aika vaatimaton ja nautin elämästäni vaikka mitään suurta luksusta en pääse nauttimaan esim. ison palkan tai hyvän kokkelin muodossa. Pyrin olemaan aktiivinen ja tekemään monenlaisia asioita, minusta on mukavaa nähdä uusia paikkoja ja kokea uusia haasteita. Asia mikä yhdistää näitä on haluni keskittyä ja tehdä asiat kunnolla. Kun kerran jotain tehdään niin tehdään asiat alusta loppuun. Jos teen pannukakkua sekoitan taikinan hyvin ettei tule paakkuja. Jos teen raporttia, luen sen läpi ettei jää kirjoitusvirheitä. Jos pelaan salibandyä, pelaan ja harjoittelen silloin kun on sovitut ajat ja silloin keskityn pelaamiseen niin että opin uutta ja pelaan aina vaan paremmin. Lukioaikoina kävin koulussa mutta en paljoa opiskellut, siitä ei tullut mitään, juuri ja juuri valmistuin. Se oli tuskaista aikaa, pieni litsaaminen jäi tavaksi, läksyt tein huolimattomasti enkä keskittynyt. Hieman myöhemmin opin miten töihin ryhdytään. Opin hyviä mottoja: " Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", " kun aloitat jotain, tee se loppuun asti" ja " Miksi tekisit jotain huomenna, jonka voit tehdä jo tänään". Nämä sisäistämällä olen päässyt huolimattomuudesta ja yleisestä "ei mua huvita" fiiliksestä. Näin on parempi olen huomannut. Onnistumisen tunne vie minua eteenpäin.

Eilen pelasin BFC:n kanssa kaksi ottelua. Otteluihin valmistauduin syömällä ja nukkumalla hyvin. "Tehdään asiat kunnolla", ajattelin ja saavuin lämmittelemään tuntia ennen ottelua. Tunnelma oli optimistinen, vaikka viimeistelytreenit eivät keränneet suurta osallistuja määriä. Ensimmäinen ottelu oli hyvää ja vähämaalista taistelua, mutta joka taas kerran kääntyi tappioksi. Vastustajalle yksi maali vapaalyönnistä, yksi ylivoimalla. Pienestä oli taas kiinni mutta yhdellä tehdyllä maalilla on vaikea voittaa, tosin ollaanhan mekin kyllä hävitty 1-0. Itse jouduin katsomaan 3-1 maalia jäähypenkiltä, voi perhana kun kuumotti istua siellä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyseessä turhautumisjäähy vaan taistelu ja kompastelu tilanne joka nyt vaan sattui menemään näin.

Ensimmäisen ottelun tappion jälkeen katseet oli pakko suunnata heti seuraavaan peliin. Perkele nyt vaikka juostaan pallo maaliin! Joukkue pelasi kaksi ensimmäistä erään hyvin ja johdimme 3-1, ylivoimalla oli hyviä paikkoja, laituri oli yksi läpi, tolpat kolisi mutta enempää ei saatu tehtyä. Sitten yht`äkkiä vastustajalle yksi paikka ja tilanne 3-2. Joukkue pysyy rauhallisena, peliä jäljellä viisi minuuttia. Ei kauaakaan kun vastustajalle tuomitaan rangaistuslaukaus. Kauttu lyö palloa korkealla mailalla, jäähy on selvä mutta rankkari tuntui aivan käsittämättömältä. Ja sinnehän se meni, hieno kääntö rystylle ja maalin kattoon. Pari vaihtoa eteenpäin ja pallo pomppaa kulmasta, syöttö takatolpalle ja tappio on selvä lukemin 3-4.

Ei ole totta, peli oli niin hyvin hallussa. Maalipaikkoja tuli meille kokoajan ja lopussa saimme vielä pallon tolppaan, jo kolmannen kerran tähän peliin mutta jos ei meni niin ei mene. Pelin jälkeen istui kentällä ja mietin miten tämä on mahdollista. Hyvistä paikoista huolimatta ei tehty kahteen peliin kuin neljä maalia. Puolustus kyllä piti suht hyvin, kahden pelin keskiarvo 3,5. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Monesti olen sanonut että pelaaminen on mukavaa vaikka ei voittoja aina tulisi, kunhan pelataan hyvin. Muutama turnaus ollaan nyt pelattu periaatteessa hyvin, mutta tulokset kertovat muuta. Mietin tässä nyt sunnuntain aamuna kello 5.30, miten olisin voinut auttaa joukkuetta paremmin. Pari paikkaa oli tehdä maali, mutta en osunut. Valmistautuminen oli hyvä ja keskityin tarkasti, ei tullut hölmöjä virheitä. Tuntuu että olen todella pettynyt ja haluan että parannamme. Luovuttaa en halua. Vaadin itseltäni hyvää suorittamista. "Tehdään asiat kunnolla", tulee taas mieleeni. Miksi tehdä jotain vain puoliksi? Tamikin taisi sanoa että 90% keskittyminen tuo 50% suorituksen. Me käytämme kuitenkin tähän harrastukseen niin paljon aikaa että kyllä meidän pitäisi saada enemmän irti.

Mietin mitä kanssa pelaajani ajattelevat. Mikä on heidän mottonsa? Mikä meni vikaan? Mikä on heidän tavoitteensa BFC:ssä? Pelailla vai pelata? Harjoitella vai ei? Meillä oli eilen kentällä ainakin viisi pelaajaa jotka eivät olleet viime viikoin treeneissä. Vain saman verran oli niitä jotka oli molemmissa. Löytyisikö se viimeinen silaus sieltä harjoituskentältä? Tultaisiin kaikka ajoissa treeneihin ja tultaisiin treeneihin aina kun mahdollista. Keskitytään ja pelataan niin korkealla tasolla kun voidaan.

Parasta peleissä on onnistumisen tunne ja se on ollut kadoksissa nyt jo pitkään. Välillä se jossain jo pilkahti eilen mutta katosi taas. Onnistumisten pariin ei ole oikotietä vaan se vaatii kaikilta hieman lisää.

Mikään ei ole vielä menetetty. Tehdään tää! BFC for life!

Retrieved from http://bfc.arkku.net/index.php?n=Main.Raportti171211
Sivua on muokattu viimeksi 18.12.2011 06:35