Floorball Club BFC
Raportti 201012

Voittokulku jatkuu!

Turnausennakossa ja BFC-tv:n news flasheissä turhaan spekuloitiin kestääkö joukkueen henkinen kantti. BFC voitti varmasti molemmat ottelunsa ja jatkaa kohti tavoitettaan puhtaalla pelillä. Ensimmäinen ottelu Pandat kolmosta vastaan päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 5-3 kotivoittoon. Toinen ottelu pelattiin Indians III:sta vastaan, tämän ottelun BFC vei selkeämmin voittaen 4-12.

BFC- Pandat 3

BFC lähti ensimmäiseen otteluun ilman päävalmentajaa, mutta tämä ei näyttänyt haittaavan. Ajassa 6:23 Kris-Tofi aloitti maalinteon muutaman napakan syötön päätteeksi. Jo Anssin poissaolosta kärsinyt pakisto kapeni entisestään kun yksi Panda, yksi hyökkääjä ja Iso-Stobe kolaroivat sillä seurauksella että Stobelta silmäkulma auki ja turnaus Stoben osalta loppui jo ennen kun ensimmäinen kymmenminuuttinen oli täynnä. Varakapteeni Ilkka kävi saattamassa Tuomaksen pukukoppiin, otti väliin yhden vaihdon jossa teki tilanteeksi Markuksen syötöstä 2-0, ja kävi sitten lähettämässä potilaan taksilla tikattavaksi. Vielä ennen ensimmäistä erätaukoa Pandat kavensivat tilanteeksi 2-1. Toisessa erässä tehtiin yhdet maalit molempiin päihin alustuksena kolmannessa erässä alkaneelle Jokke-Tofi- show:lle. Kaksikko teki erän alkuun pari nättiä häkkiä ja tilanne turvallisesti 5-2 numeroihin. Näissä numeroissa BFC pystyi tilanteen pitämään tiiviillä puolustuspelillä. Pieni ylilyönti saattoi taas sikapalkinnossa kiinni olevan varakapteenin jäähylle viimeisellä minuutilla ja tiivis puolustuspeli sortui alivoimalla. Pandat kavensivat 45 sekuntia ennen loppua loppunumeroiksi 5-3.

Indians 3 - BFC

Tuomas oli siis siirtynyt rosterista Jorviin, mutta Anssi saatiin tilalle. Ennen peliä valmentaja hämmensikin hyvin pelaajien mieliä ohjeistamalla pelaamaan varovasti vastustajan 13- vuotiasta maalivahtia vastaan. Tämä neuvon sisäistivät nopeitten kapteeni Laine sekä Jokke jotka pistivät maalin mieheen jo ennen neljättä peliminuuttia. BFC käytti hyväkseen vastustajan heikon maalivahtipelin ja löysän puolustuksen ensimmäisessä erässä hyvin iskien taululle 5-0 lukemat. Loppupeli meni hieman hiljaisempaa tahtia mutta BFC sai lopulta kasaan mukavat 12 maalia ja tolppiakin kolisteltiin ainakin viisi kertaa. Ehdoton ottelun sankari oli Joakim-Bolt jolta historian kovimmat tehot yhteen otteluun: 6+1. Tämän lisäksi Jokelta nähtiin uskomaton ”tolpasta tolppaan ja ulos”- veto. Lopputulos 4-12 kertoo että BFC on todella kovassa tikissä ja BFC lähteekin itseluottamusta uhkuen seuraavaan turnauksen joka pelataan Kauklahdessa 10.11.

Tähtikaari:

Kolme tähteä: Joakim Antman. Ottelukohtainen piste-ennätys oli uskomaton suoritus. Koko turnauksen tehot hienosti 6+3.

Kaksi tähteä: BFC media-team. Mikrofonin käyttö tosin vaatii vielä hieman viilaamista.

Yksi tähti: Tuomas Ottela. Lähti vielä illalla silmä mustana baariin juhlimaan voittoja. Poskipäähän siis neljä tikkiä, mutta ei mitään sen vakavampaa.