From Floorball Club BFC

Main: Raportti231113

Kovaa peliä Masalassa

Asenne oli kohdallaan Masalassa käydyssä ensimmäisessä pelissä SK Jyräystä vastaan. Heti pelin avauserässä olimme valmiita, vaikka tuomarit eivät antaneet juuri lämmitellä. Avauserän jälkeen peli oli meille 2-0. Toisen erän alussa joukkueen intensiteetti laski hiukan ja vastustaja pääsi peliin mukaan. Toisen erän jälkeen lukemat olivat 2-5. Kolmas erä oli tiukkaa vääntöä. Lopussa vielä ilman maalivahtia tehtiin kavennus viiteen kuuteen, mutta aika loppui kesken.

Ensimmäisen ottelun tehopisteet:

Ensimmäinen peli oli kärkikamppailun veroinen kamppailu, jossa pallo pomppi tänään paremmin vastustajalle.

Pitkän tauon jälkeen toinen ottelu lähti tahmeasti käyntiin ja intensiteetti oli selkeästi laskenut verrattuna ensimmäiseen peliin. Ojy II ottikin komennon alusta alkaen. Ensimmäisessä erässä vielä pysyttiin tahdissa, mutta toinen erä meni heikommin. Kolmanteen erään joukkue heräsi ja taisteli kunnolla. Kolmannen erän kolme maalia eivät kuitenkaan auttaneet vaan ottelu päättyi 6-5 Ojy II:n voittoon. Vastustaja sai ottelussa kaksi rangaistuslaukausta, joista toisen Tomi poimi. Hän pitikin meitä ottelussa pystyssä.

Toisen ottelun maalintekijät:

Vastustaja oli molemmissa otteluissa erittäin kova. Kaiken kaikkiaan peli oli kuitenkin selkeästi ryhdikkäämpää kuin edellisessä turnauksessa.

Retrieved from http://bfc.arkku.net/index.php?n=Main.Raportti231113
Sivua on muokattu viimeksi 25.11.2013 16:28