Floorball Club BFC
Raportti 261014

2 peliä 2 pistettä

Ensimmäinen ottelu Rankoa vastaan käynnistyi BFC:n hallitessa peliä ja pitäen palloa oikeastaan, miten halusivat. Paikkoja onnistuttiin luomaan ja lopulta Jyri Airinen yllätti Rangon maalivahdin lähes puolesta kentästä pallon upotessa tarkasti takakulmaan. Toisessa erässä Ranko onnistui tasoittamaan pelin BFC:n jatkaessa kuitenkin pallollista hallintaa. Toisen erän lopulla BFC onnistui menemään uudelleen johtoon ja maaliverkkoja heilutti tälläkin kertaa "junnukentän" laituri Jyri Airinen.

3. erässä BFC loi paljon paikkoja, mutta tällä kertaa viimeistely ontui pahemman kerran. Jo pelkästään tolppalaukauksia koko ottelussa oli 3 kappaletta. Tehottomuus käänsi myös pelin painopistettä BFC:n omaan päähän Rangon painaessa vimmatusti ottelun loppua kohden hakien tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta. BFC:n maalivahti Tomi Honkanen venyi vielä lopussa muutamaan paraatipelastukseen voittavan maalivahdin elkein ja näin BFC otti kauden kolmannestakin pelistä täydet 2 pistettä.

Toinen peli Ojya vastaan oli ennakkokatsauksissakin laskettu tiukemmaksi kuin Rankoa vastaan. BFC aloitti kuitenkin pirteästi pelin alun ja siirtyi heti alkuminuuteilla 1-0 johtoon. Ojy otti kuitenkin pallohallinnan pelin alussa ja muutamat puolustuspään virheet koituivat alussa BFC:n kohtaloksi. Ojy pääsi ensimmäisessä erässä 2-1 johtoonkin, mutta BFC tuli vielä kerran tasoihin Juuso Niemisen tekemän maalin ansiosta.

Sen jälkeen Ojy otti ohjat käsiin ja meni menojaan. BFC syyllistyi muutamaan turhaan jäähyynkin, muttei Ojy onnistunut kuitenkaan tekemään maaleja ylivoimiensa aikana. Loppulukemat BFC 2 Ojy 5.

Kahden turnauksen jälkeen BFC on oman lohkonsa kolmantena. Seuraavat ottelut pelataan 22.11. Kauklahdessa. Stay tuned!